Jep.

Kohta se sitten on totta. Kihloihin on menty, intti on loppu ja ELÄMÄN pitäisi alkaa. No mitäs sitä tekisi? Töitä on haettu ja hommat pitäisi suurella varmuudella olla alkamassa 15. lokakuuta kihlajaismatkan jälkeen. Osaakohan sitä mitään enää tehdä? Työhaastattelussa osastonhoitaja sanoi: ”Eihän sitä mitään sitten tarvitse osatakkaan, kyllä täällä tekemällä sitten oppii.” No helvetti, kivi vierähti sydämeltä. Parasta mitä olen vähään aikaan kuullutkaan. Joten eiköhän tuon työn sitten hallitse kuukauden kahden jälkeen jotenkuten ja siitä sitten vain parantamaan osaamistaan.

Toinen elämän huippu asia voisi olla isomman asunnon hankkiminen, hakemukset ovat vetämässä, mutta pariin kuukauteen ei ole kuulunut mitään muuta kuin naapurirapun ylihintainen kolmio, joka näyttää vieläkin olevan tyhjillään. Tarjonnan olevan heikko, seuraava askel onkin sitten oman luukun hankinta, mutta millainen, mistä, minkä tasoinen, uusi vai vanha? Siinäpä pulma. Haaste siinäkin kun asuntoon muuttajia on kaksi tai no kolme, toi koira. Kriteerejä nyt olisi: lyhyt matka töihin, turvallinen ja viihtyisä ympäristö, hyvät ulkoilumahdollisuudet, lähellä ystäviä, halpa, hieno ja uudehko, tilaa jälkikasvulle, jottei tarvitsisi heti vaihtaa isompaan jos/kun sattuisi jotain toukkia sattua tulemaan. Siinäpä sitten niitä, kun mielipiteitä on kaksi ja jokaisesta asiasta vähän erilaiset. Olisipa parisuhde-elämä helpompaa, virtaviivaisempaa ja vähemmän niin moniulotteista kun se näyttää nyt olevan. Tässä asiassa ei vielä ole kummoisia vierimisiä ole tapahtunut, kun asunnoista ei ole mitään kuulunut.

Mutta onneksi uskon, että tästä tulee vielä jotain todella kaunista.