Hmm juuh totta edelliseen vuodatukseeni kommentoinut..arkiminän ja nettiminän eroavaisuudesta...mutta miksi se sitten on niin?

mutta heih...galleriaani kommentoi eräs tyttö tän kohdalle..ajattelin sitten nostaa tänne...joten heih nautikaa ajoittaisista pilkahduksista!

_______________________________________________________________________________

Ystäväni tuttavani pohtikin tätä jo sunnuntai illan huumassa...kun uni piti miehen hereillä ja ei antanut sijaa levolle.

Mitä rakkaus on?- kuului kysymys. Kun rakastaa jotain tärkeää ihmistä koko sydämmestään huomaa siinä olevan, jotain sielua koskettavaa. Voiko tällaista rakkautta tuntea muitakin ihmisiä kohtaan?

Täytyy varmaankin lähteä liikkeelle tunteen dynamiikasta. Kaikken turhautumisen, vihan ja monen epämukavan tunteen takana piilee pelko jostain. Pelko siitä, että menettää kasvonsa? / jotain tärkeäksi kokemaansa? / kuolee häpeästä?

Onko asia kuitenkaan näin? Jos onkin mahdollisuus kaikesta huolimatta ja erilaisia haasteita ylittämällä voittaa nämä pelot ja sallia kaikille avaimet sisimpäänsä, tuntea vilpitöntä ja syvää rakkautta kaikkia kohtaan, jotka sattuvat polullesi ja joiden kanssa sinulla on ilo taivaltaa kohti jotain suurempaa päämäärää. Vanha sanonta "rakkaus parantaa kaikki haavat" saisi tällöin täyden uudenlaisia ulottuvuuksia sen esiintyne aitona lähimmäisen rakkautena(viittaamatta nyt mihinkään kristilliseen tai diakoniseen perus arvoon) yleisenä univerraalina lakina, joka on erilaisin opetuksin esillä kaikissa kultuureissa, uskonnoissa ja elämän filososioissa kautta aikain.

Kun pääsemme peloistamme pääsemme näyttämään todellisen sisimpämme maailmalle, ehkä sitten löydämme jotain suurempaa ja kauniimpaa...

tähän postaukseen tulikin silloin muutamia vastauksia,

Herra A:

Oon nyt hetken pohtinu lisääkin tätä.. jotenkin intuitio sanoo, että sellainen hiljainen myötätuntorakkaus tulee mielen hiljentymisen, tässä hetkessä olemisen myötä. kaipa teitä on monia..ja luulen, että pelkoja riittää niin kauan kuin on altis luomaan niitä, ei siis varmaan riitä että niitä puhdistelee ja kohtaa vaan pitänee ottaa ihan erilainen asennoituminen koko elämään ylipäätään, ettei tuu uusia pelkoja?

Vastaus:

Niin samalla kohdaten omia haasteita elämässään sitä itse kehittyy jatkuvasti, kaikki on jatkuvassa muutoksen pyörteessä, joka tunti, minutti, sekuntti ja sekunnin sadasosa ja jne. tapahtuu kehittymistä, muuntumista ja kasvua joka taas muuntaa sitä omaa asennoitumistaan kaikkiin elämän pienemppiinkin asioihin. Avain tähän on juuri oman itsensä kuunteleminen, mieleen hiljentyminen ja omien toimien tarkkailu ja niistä omaan tahtiin tapahtuvat oivallukset sisimmästään.

Neiti A:

Voiko lähimmäisiään rakastaa liikaa, niin että joskus myös sattuu?

Vastaus:

Kyllä, jos toiseen takertuu liikaa. Takertuminen tarkoittaa sitä, että olet kiinnittynyt alati muuttuvassa maailmassa johonkin aivan tietynlaiseen mielikuvaa siitä miten asioiden pitäisi olla, mutta maailman muuttuessa ympärillä se aiheuttaa jossain vaiheessa sisäisen kriisin ja emotionaalisia haasteita jotka varmasti tuntuvat pahalta ja aiheuttaa kipuiluja. Kuitenkin uskoisin, koska itsellekkin näin on joskus käynyt ja monen kanssa tästä jutellut, sen olevan hyvin tavallista ja kukaan ei taida olla asian kanssa yksin.

Neiti B:

Kunpa tietäisin miten pääsen peloistani....

Vastaus:

Ajan kanssa. Avain omien pelkojen kohtaamiseen taitaa olla tukeva ja turvallinen ympäristö ja tuki. Joskus sitä meinaa luulla, että heih nythän tämä on tässä ja kaikki haasteet on käyty läpi kunnes jossain tilanteessa, sekä uusissa, että vanhoissa joku asia iskee päin näköä. Se kuinka paljon se sattuu on paljonkin siitä riippuvainen miten asiaan suhtautuu. Jos asia tulee yllätyksenä ja sen nousemiseen ei ole varautunut voi sattua pahastikkin, se voi tuntua kuin joku läimäyttäisi sinua kalalla päin kasvoa, mutta jos sen taas ottaa lempeästi vastaan tyynenä uutena haasteena niin se voi parhaimmillaan olla lämmin tuulenvire joka tulee, se otetaan huomioon ja se jatkaa matkaansa. Kummassakin tapauksessa tapahtuu sisäinen oivallus joka auttaa omien pelkojen käsittelyssä, aina kuitenkin esiintyy oivalluksia ja tilanteita joissa peruutellaan moneen kertaan taakse päin kunnes asia on todella käsitelty.

Neiti A:

Lisäisin tähän vielä, että nimen omaan rakkaus on puhtaimmillaan siinä, kun se on ehdotonta rakkautta...siis sitä, että annetaan toiselle enemmän kuin mitä toinen tarvitsee tai ansaitsee...rakkaus on siis kuitenkin aina enemmän sitä antamista, kuin saamista. Mutta samalla se, että saa antaa toiselle rakkautta, tuntee itsensä tarvituksi?(onko tuo edes sana)

Vastaus:

Tässä haetaan varmaankin takaa buddhalaista käsitettä compassion, joka on paljon enemmän kuin vain sen puhdas käännös myötätunto..

HH Dalai Laman sanoin: "Compassion makes one see the picture clearly; when emotions overtake us, the lack of seeing clearly clouds our perception of reality and hence the cause of many misunderstandings leading to quarrels (even wars)."

löytyi myös linkki jossa käsiteltiin asiaa enempi myötätunnosta ja hieman eri näkökulmista.

Edellinen vuoropuhelu pohjautuu keskusteluun erään buddhalaisen opettajan kanssa ja tästä mieleeni jääneisiin ajatuksiin. Lisä keskustelu olisi paikallaan, että asian ymmärtäisi vielä paremmin, syvemmin...

 

~Om Mani Padme Hum~

-Om-